Kompassi sekaisin

Luin Timo Lampikosken kirjan Hidasta – ajan käytön valinnat arjessa ja työssä. Kirja avasi kiireen syitä ja seurauksia, se pisti ajattelemaan omaa tilannetta ja kannusti viemään tilannetta eteenpäin. Jos kriisin hyppää yli niin sen löytää edestään vähän myöhemmin. Siispä nämä myllerrykset on vaan kahlattava läpi. Suosittelen lukemaan jos ajankäyttö mietityttää. 

Hauska kohta oli se että Lampikoski kirjoitti kolmekymppisille tulevan sellainen olo, että kompassi on sekaisin, ettei ole varma suunnasta. Aika osuvasti yksi kolmekymppinen nainen oli aiemmin keksinyt blogilleen nimen. Tälläinen olo minulla on ollut jo pidempään ja siksi se tuntui myös hyvältä nimeltä blogille.

Kun nyt mietin näitä ammatillisia asioita, kuten tähän elämänvaiheeseen kuuluu, tuntui vähän tyhmältä lukea että nelikymppisille tulee yleensä vielä vahvempi tarve hakea oma ala. Miksi tämä asia on ihmisen kahlattava läpi joka kymmenes vuosi, eikö kerran elämässä riittäisi? Monet muut eläimet elävät elämänsä paljon helpommin, alitajunnan ohjaamina vaiston varassa läpi elämän. Ihminen vaan jää funtsimaan kaikennäköistä, vaikka asiat olisivat periaatteessa ihan hyvin ja vain siksi, että on sellainen kehitysvaihe menossa.  

Lisäksi ihmettelen että miksi tästä ei kirjoiteta tai puhuta enemmän? Yksikään tuttuni ei ole ääneen näitä pohtinut, vaikka ympärilläni on kymmenittäin kolmekymppisiä, pitäiskö niille kertoa että Lampikosken mukaan niiden kuuluisi näitä pohtia? 

Uranvaihtoon liittyen löysin myös hauskan kirjan Elämän Muutos – hyppy uudelle uralle. Kirja on Salla Korpelan kirjoittama, aika kevyt ja nopea lukuinen. Hauska lukea miten erilaisista töistä ihmiset haluavat pois ja millaisista uusista ympyröistä he itsensä löytävät. Vähän salaa toivoisi että itse päätyisi johonkin jatko-osaan kertomaan omasta rohkeasta hypystään uudelle uralle. Sitä ennen olisi vielä muutama sata askelta otettavana.