Asteittain omavaraisuuteen

Omavaraisuus on yksi suurista haaveistani. Se vaatii kuitenkin hurjasti osaamista ja työtä sekä myös onnea. Vanha minä olisi halunnut puutarhan valmiiksi heti ja nyt, mutta nyt olen päätynyt rakentamaan keidastani rauhassa pala kerrallaan. Tavoitteeksi olen ajatellut jotain sen suuntaista, että viimeistään eläkkeelle jäädessä kasvikset tulevat omasta pihasta.

Ensi kesä on kolmas kesä kun kasvatan vihanneksia. Viime kesän satoa riitti noin kolmeksi kuukaudeksi nelihenkiselle perheelle. Ensi kesänä käytössä on tupla määräala peltoa joten sato-odotus on isompi. Olen myös opiskellut kasvihuoneviljelyn saloja ja toivon saavani sieltäkin paremman tuloksen. Kevään ensimmäiset siemenet ovat itämässä ja lista hankittavista siemenistä laadittu. Tänä kesänä kasvamaan tulee ainakin:

Kasvihuoneeseen: Tomaatti, paprika, kurkku

Avomaalle: Maissi, porkkana, peruna, punajuuri, lehtikaali, parsakaali, keräkaali, sipuli, kesäkurpitsa, härkäpapu, pensaspapu, avomaankurkku

Yrtit ja mausteet: Ruohosipuli, tilli, persilja

Kukkia: Kehäkukkia, palavaa rakkautta, auringon kukkia, unikkoja, ruusupapuja ja samettikukkia (kaikkea keltaista ja punaista J )

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät lista tulee kasvamaan joka kerta kun osun paikkaan missä on siemenhylly. Sydämessäni on heikko paikka tällä kohtaa ja en osaa olla ostamatta niitä.

Itsekkyydestä

Kun nyt kerran istuin tähän koneelle niin kirjoitanpa vielä mitä muuta on mielen päällä. Yksi pieni lause jäi hiertämään Ajankohtaisen kakkosen työpahoinvointi-illasta. Herra Apunen sanoi että downshiftaajat ovat itsekkäitä. Näin ainakin olin kuulevinani, tämähän ei voi lainkaan olla totta.

Minä olen aina luullut että itsekkyys tarkoittaa sitä että haluaa itselleen jotain välittämättä muista. Itsekkyyden perikuvana olen ajatellut juuri sellaisen uraohjuksen joka tekee isoa tiliä muista piittaamatta. Joka ei piittaa myöskään ympäristöstä tai läheisistään. Joka kuluttaa ja tuhlaa.

Ilmeisesti itsekkyydestä on monta erilaista näkökulmaa. Apunen kokee itsekkyydeksi sen, että elämäänsä kohtuullistavat eivät tuota maksimaalisesti varoja yhteiskunnalle jaettavaksi. Väitän kuitenkin hitaammalla elämisellä tuotattavani ympärilleni enemmän hyvää, kuin aiemmin. Tuotan lisäksi verorahojakin melkein yhtä paljon kuin ennen, koska olen työelämässä mukana. Koitan vain tehdä työpäivistäni sellaisia että jaksaisin olla mukana pitkään enkä uupuisi sairaslomalle.

Pasianssi, kirja ja nauru

Nykyään työtä tehdään tietokoneella, useiden ohjelmien avustamana. Puhelin on siinä toisessa kädessä, toisessa hiiri. On kokouksia, asiakastapaamisia, jatkuva sähköpostin tulva. On kiire. Nykyajan työ stressaa, etenkin kun tiukan tahdin ja kovien vaatimusten lisäksi YT-kynnys on matala ja ovella jonossa koulutettua korvaajaa.

Kun mukana roikkuu, on usein olo että pitää saada pää rauhoittumaan. TV imaisee helposti mukaansa, mutta kun boxin laittaa kiinni illan tullen päässä surisee yhä. TV on helppo vaihtoehto, mutta ei kunnollinen. Entä alkoholi sitten, tätähän Suomessa käytetään paljon. Tehoaa kyllä, mutta kaikki tietävät pitkäaikaisvaikutukset, hetken hurmaa.

"Lukeminen kannatta aina", tämän kuulin lapsena telkkarista. Totta varsinkin jos on valinnut teoksen oikein. Kirjalla on ihmeellinen voima imeä omaan maailmaansa ja saada pää tyhjenemään. En ole kovin usein nukahtanut alkuillasta tv:n ääreen mutta kirjan ääreen useasti. Lasten ollessa pieniä nukahdin monesti kesken iltasadun ja lapset joutuivat herättämään lukemaan sadun loppuun. Kirja rentouttaa tehokkaasti.

Toinen usein käyttämäni tapa on pasianssi, 52 pahvilappua saa nopeammin hyvän olon kuin mikään teollinen lääke. Pasianssi perustuu varmaan siihen että se on yksinkertaista, se vie hetkeksi kaiken huomion ja siinä saa helposti onnistumisen tunteen. Kun kyllästyy tavalliseen pasianssiin voi kokeilla muita versioita. Käsitöiden tekemisellä on kuulemma sama vaikutus, valitettavasti en osaa kutoa, saati virkata.

Ehdottomasti nopein lääke on nauru, sillä lähtee jopa jännityspäänsärky hetkessä. Nauramisesta on vaan tullut nykyään hirveän vaikeaa. Aikuisena ei enää kutia, pikku-Kalle-vitsit ei naurata ja liian harvoin näkee aidosti hyvän komedian. Aikuisena myös hillitsee itseään, varoo ettei naura väärässä kohdassa. Voitaisiinko nauramisen lisääminen kirjata johonkin hallitusohjelmaan, kirjastolaitos on jo ja pelikortteja on helppo hankkia! Naurun lisäämisellä suomalaisten ryppyotsien hyvinvointi nousisi varmasti.

Pimento tekee hyvää

Otin ja lähdin hetkeksi pois (suunnitellusti toki, loma oli ajoissa sovittu). Kyllä tekee hyvää olla hetki irrallaan omasta elämästä ja kaikesta mahdollisesta.

Ei internettiä, puhelinta, työtä, harrastuksia, televisiota, uutisten tulvaa. Hetki vain minulle, salapoliisidekkareille, hyvälle ruualle, hiljaisuudelle.

Ennakkoon toivoin että asiat selkiytyisivät, ajatukset loksahtaisivat, mutta ei ihan tainnut hiihtoloman mitta riittää. Sen verran on umpisolmussa on tämä vyyhti. Loma on kuitenkin lomaa, taas jaksaa paremmin edes tätä nykyistä hullun myllyä.

Jossain kohtaa lomaa päätin, että kun palaan, en sorru enää kiireeseen,  pakkoon ja ahdistukseen tekemättömistä töistä. Samalla tiesin että siihen menee ehkä muutama viikko niin on viimeistään palannut vanhoille urille.

Kesälomaa ja loppuelämää odotellessa, kyllä tämä tästä iloksi muuttuu.

Päivän ilo: Kirjastosta löytyi  "Pientä elämää etsimässä" ja uusia puutarhakirjoja, kotimatkalla ostin pussin kylvömultaa.