tiistai 8. helmikuuta 2011

Pimento tekee hyvää

Otin ja lähdin hetkeksi pois (suunnitellusti toki, loma oli ajoissa sovittu). Kyllä tekee hyvää olla hetki irrallaan omasta elämästä ja kaikesta mahdollisesta.

Ei internettiä, puhelinta, työtä, harrastuksia, televisiota, uutisten tulvaa. Hetki vain minulle, salapoliisidekkareille, hyvälle ruualle, hiljaisuudelle.

Ennakkoon toivoin että asiat selkiytyisivät, ajatukset loksahtaisivat, mutta ei ihan tainnut hiihtoloman mitta riittää. Sen verran on umpisolmussa on tämä vyyhti. Loma on kuitenkin lomaa, taas jaksaa paremmin edes tätä nykyistä hullun myllyä.

Jossain kohtaa lomaa päätin, että kun palaan, en sorru enää kiireeseen,  pakkoon ja ahdistukseen tekemättömistä töistä. Samalla tiesin että siihen menee ehkä muutama viikko niin on viimeistään palannut vanhoille urille.

Kesälomaa ja loppuelämää odotellessa, kyllä tämä tästä iloksi muuttuu.

Päivän ilo: Kirjastosta löytyi  "Pientä elämää etsimässä" ja uusia puutarhakirjoja, kotimatkalla ostin pussin kylvömultaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti