torstai 23. joulukuuta 2010

Voi kun aina olisi joulu

Lapsuuden toive on palannut, olisipa aina joulu. Pienenä syntymäpäivistä jouluun oli aivan liian pitkä aika ja lahjoja olisi halunnut saada joka päivä. Aikuisempi minä toivoo joulua joka päivälle eri syistä. Jouluna saa olla perheen kanssa, kerrankin on aikaa tärkeimmille. Saa leipoa ja lauleskella lasten kanssa, käpertyä miehen kainaloon päiväunille ja soittaa hyvälle ystävälle ajan kanssa.

Ruoka on raaka-aineista, lämmöllä ja vaivalla tehtyä. Poissa ovat mikro-ateriat, huoltoasema lounaat ja einekset. Ruoka syödään rauhoittuen ja siitä on lupa nauttia. Joulu on lisäksi kaunis ja aistillinen juhla, koti koristellaan ja kerrankin on aikaa pysähtyä nauttimaan piparien, hyasinttien ja kuusen tuoksusta.

Saunassakin peseydytään ja kylvetään eri lailla. Sama sauna on arkena paikka jossa pitää saada tukka pestyä seuraavan päivän kokousvieraita ajatellen. Joulusaunassa pysähtyy itseä varten ja miettii miksi samasta saunan taiasta on arkena puolet hukassa.

Tämän päivän jouluni on kulutuskriittisempi, en koe tavaraa niin tärkeäksi.Jouluna olen itselleni armollinen kaiken ei tarvitse olla tip-top. Joulussa korostuvat perinteet, itse-tekeminen, hiljaisuus, pysähtyminen ja rakkaus.  Nämä ovat niitä asioita joita haluaisin enemmän jokaiseen päivään.

Rauhallista joulua kaikille!

tiistai 21. joulukuuta 2010

Asumisen trendinharjalla

Muutin Helsinkiin reilu kymmenen vuotta sitten, rakkauden perässä kuinkas muuten. Seuraavana vuonna tilastonikkarit kertoivat että pääkaupunkiseutu imi muuttovirrat puoleensa ja edellinen vuosi oli ollut ennätyksellisin ikinä. Olin nuori ja trendikäs.

Viisi vuotta myöhemmin etsimme nuorelle perheellemme uutta asuntoa, koska opinnot olivat valmiit. Pääkaupunkiseudun hinnat kammottivat ja yhtenä syksyisenä iltana saimme päähänpiston, muutetaan Pirkanmaalle. Muutamaa viikkoa myöhemmin muuttoauto jo kaarsi Pirkanmaalle pieneen kuntaan lähelle Tamperetta. Seuraavana vuonna sain lukea paikallislehdestä, että pieni kuntamme oli suhteutettuna väkimäärään, muuttovoittoisin koko maassa. Olin perheellinen ja trendikäs.

Perheemme kasvoi ja epäkäytännöllinen asunto alkoi ahdistaa. Aloimme katsoa vaihtoehtoja, yllättäen kuulimme tontista, joka oli siedettävän matkan päässä työpaikoistamme, keskellä maaseutua. Emme koskaan olleet asuneet maalla ja ajatus rakentamisesta ei ollut koskaan käynyt mielessä. Vaikka perheessä oli kolme paljasjalkaista stadilaista rakensimme ja muutimme maalle. Nyt olen saanut lukea lehdistä, että maallemuutto ja elämän leppoistaminen on trendikästä, jopa niin että journalisteja kyllästyttää. Olen jo vähän pettynyt trendikkyyteeni.

Ihan sama millaisia valintoja ja miten henkilökohtaisista syistä tahansa teenkin, iso osa ihmisistä päätyy samaan ratkaisuun. Mietityttää matkivatko muut minua vai sorrunko heikkoihin signaaleihin ja toteutan samaa mitä muutkin. Kaikkiin päätöksiin olen kuitenkin tyytyväinen, vaikka niihin liittyy kummallisia yhteensattumia.

Isoin lapsi kysyi viime viikolla "eihän me koskaan muuteta pois" ja lupasin ettei muuteta. Onkohan seuraava trendi paikoillaan pysyminen ja pysähtyminen?

maanantai 20. joulukuuta 2010

Unelmoinnista

Luin joskus että unelmointi tekee ihmisestä tyytymättömän. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet niin kiireisiä etten ole ehtinyt haaveiden maahan niin usein kuin nuorempana. Tulin silti tyytymättömäksi ja lisäksi minusta tuntuu etten oikein edes tunne itseäni. Unelmissa tutustuu itseensä ja siihen mihin on todella valmis ja mitä mieltä on asioista jotka eivät ole juuri nyt elämässä ajankohtaisia.

Unelmointi on ihanaa, ilmaista ja ehkä jopa hieman tavoitteelista. Tavoitteellista se on siksi, että osalla unelmista on tapana toteutua. Sellainen mistä ei tiedä tai mitä ei koskaan ole ajatellut on sattumaa. Onnellisia sattumia elämässä tapahtuu harvemmin. Jotkut unelmat alkavat elää myös tosielämässä. Ihminen ohjaa, alitajuisesti ja joskus tietoisestikin, itseään.

Unelmointi on mahdollisuus paeta todellisuutta, mutta myös pohdiskella muita mahdollisuuksia. Millaista elämä olisi jos...voittaisi lotossa...rakastuisi...vaihtaisi työpaikkaa...saisi lisää lapsia...osa haaveista päätyy umpikujaan. Osa mahdollisista elämänpoluista johtaa luopumiseen, mihin ei ole valmis. Mutta jotkut unelmista jäävät kutittamaan vatsan pohjaan ja saavat aikaan pohdintojen ketjun, kuinka voisin tavoittaa unelmani.

Parasta unelmoinnissa on että se on ilmaista ja sitä voi harrastaa melkein missä vain.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Sivuprojekti: Oma väri

Olen värjännyt hiuksiani ala-asteikäisestä alkaen. Aluksi kaupan väreillä, mutta viimeiset viisitoista vuotta olen pääsääntöisesti luottanut kampaajien ammattitaitoon. Koska hiuksilla on tapana on kasvaa, on riesana jatkuva juurikasvu.

Tein laskelmia, kampaajakäynnin kustannus on n. 80e ja aikaa menee kerralla 2,5h, säästäväisenä ihmisenä olen koittanut pitää kampajalla käynneissä ainakin 2kk välit. Vuosittain olen käynyt kampaajalla kuusi kertaa, rahaa mennyt 480e/v ja aikaa 15h. viimeisen viidentoista vuoden aikana rahaa on palanut n. 7200e ja aikaa 225h. Pistää miettimään.

Olenkin pienenä sivuprojektina aloittanut oman värin takaisin kasvatuksen. Näin saan säästettyä aikaa ja rahaa tärkeämpään, perheelle ja itselleni. Aloitin projektin toki käymällä kampaajalla ja värjäsin hiukset mahdollisimman lähelle omaa väriä. Ensimmäisen kerran juurikasvu tuntuu saavutukselta ja jokainen sentti on kohti tavoitetta. Oma värini on lisäksi ihan ok, en oikein enää edes ymmärrä miksi minun on pitänyt värjätä hiuksiani.Vuosien varrella hiukset ovat olleet mustat, ruskeat, punaiset, oranssit, blondit, teinivuosina myös vihreät ja siniset. Oma ruskea sävy on aina peitetty jollain muka paremmalla ja kauniimmalla. On helpottavaa päästää irti rutiiniksi muodostuneesta tavasta, olen kantanut jo ihan riittävästi rahaa kampaajille.

No ehkä keväällä käyn tasoittamassa latvat, mutta värituubit saavat pysyä hyllyissään.

Suunnitelma

Koska nykytilanne ei tyydytä, tärkeintä on saada aikaan muutos. Ei auta jäädä tuleen makaamaan. Siksi päätin alkaa opiskelemaan, aluksi työnohessa. Jatkossa olen varautunut heittäytymään myös päätoimiseksi opiskelijaksi.

Kommentteja olen kuullut monenlaisia. Perhe ja ystävät ovat kannustaneet ja olleet positiivisia. Työpaikalla törmäsin taas hyvin kielteiseen asenteeseen. Opiskelusta ei kuulemma ole mitään hyötyä ja näin vanha ei kuulemma edes opi enää mitään. Tästä kimpaantuneena aion näyttää niille että ihan varmana pystyy.

Suomessa on trendikästä olla opiskelijana yli kolmekymppiseksi tai olla valmistumatta lainkaan. Kun kolmikymppinen ensimmäistä tutkintoaan lukeva on yliopistolla arkipäivää on kummallista törmätä ajatukseen ettei samassa iässä voisi lukea lisää opintoja.

Olen löytänyt itselleni avoimesta yliopistosta 25 opintopisteen opinnot ja seuraavaksi jännitän mahdunko kurssille mukaan.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Ensimmäinen

Ihka ensimmäinen blogi-teksti, hui. Tarkoituksena tällä blogilla on etsiä kolmekymppiselle naiselle elämään uusi suunta. Vaihtoehtoja on karkeasti arvioiden kolme:
1. jatkaa samaa rataa vaikka hammasta purren
2. täyspysähdys
3. suunnan muutos
Koska mukana on myös mies, lapset ja asuntolaina ei päätöksiä voikaan tehdä enää kaksikymppisen notkeudella.

Pitkän aikaa olen seurannut keskusteluja ja kirjoituksia kohtuullistamisesta ja itsensä etsimisestä. On ihanaa löytää verkosta ihmisiä jotka ovat pysähtyneet miettimään elämää ja tehneet rohkeita, itsenäisiä ratkaisuja elämänsä suhteen. Kunpa löytäisi itsekin rohkeuden ja suunnan lähteä toteuttamaan itseään.

Taidan aloittaa lähtemällä pitkälle kävelylle.