Luin joskus että unelmointi tekee ihmisestä tyytymättömän. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet niin kiireisiä etten ole ehtinyt haaveiden maahan niin usein kuin nuorempana. Tulin silti tyytymättömäksi ja lisäksi minusta tuntuu etten oikein edes tunne itseäni. Unelmissa tutustuu itseensä ja siihen mihin on todella valmis ja mitä mieltä on asioista jotka eivät ole juuri nyt elämässä ajankohtaisia.
Unelmointi on ihanaa, ilmaista ja ehkä jopa hieman tavoitteelista. Tavoitteellista se on siksi, että osalla unelmista on tapana toteutua. Sellainen mistä ei tiedä tai mitä ei koskaan ole ajatellut on sattumaa. Onnellisia sattumia elämässä tapahtuu harvemmin. Jotkut unelmat alkavat elää myös tosielämässä. Ihminen ohjaa, alitajuisesti ja joskus tietoisestikin, itseään.
Unelmointi on mahdollisuus paeta todellisuutta, mutta myös pohdiskella muita mahdollisuuksia. Millaista elämä olisi jos...voittaisi lotossa...rakastuisi...vaihtaisi työpaikkaa...saisi lisää lapsia...osa haaveista päätyy umpikujaan. Osa mahdollisista elämänpoluista johtaa luopumiseen, mihin ei ole valmis. Mutta jotkut unelmista jäävät kutittamaan vatsan pohjaan ja saavat aikaan pohdintojen ketjun, kuinka voisin tavoittaa unelmani.
Parasta unelmoinnissa on että se on ilmaista ja sitä voi harrastaa melkein missä vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti