Asteittain omavaraisuuteen

Omavaraisuus on yksi suurista haaveistani. Se vaatii kuitenkin hurjasti osaamista ja työtä sekä myös onnea. Vanha minä olisi halunnut puutarhan valmiiksi heti ja nyt, mutta nyt olen päätynyt rakentamaan keidastani rauhassa pala kerrallaan. Tavoitteeksi olen ajatellut jotain sen suuntaista, että viimeistään eläkkeelle jäädessä kasvikset tulevat omasta pihasta.

Ensi kesä on kolmas kesä kun kasvatan vihanneksia. Viime kesän satoa riitti noin kolmeksi kuukaudeksi nelihenkiselle perheelle. Ensi kesänä käytössä on tupla määräala peltoa joten sato-odotus on isompi. Olen myös opiskellut kasvihuoneviljelyn saloja ja toivon saavani sieltäkin paremman tuloksen. Kevään ensimmäiset siemenet ovat itämässä ja lista hankittavista siemenistä laadittu. Tänä kesänä kasvamaan tulee ainakin:

Kasvihuoneeseen: Tomaatti, paprika, kurkku

Avomaalle: Maissi, porkkana, peruna, punajuuri, lehtikaali, parsakaali, keräkaali, sipuli, kesäkurpitsa, härkäpapu, pensaspapu, avomaankurkku

Yrtit ja mausteet: Ruohosipuli, tilli, persilja

Kukkia: Kehäkukkia, palavaa rakkautta, auringon kukkia, unikkoja, ruusupapuja ja samettikukkia (kaikkea keltaista ja punaista J )

Jos vanhat merkit paikkansa pitävät lista tulee kasvamaan joka kerta kun osun paikkaan missä on siemenhylly. Sydämessäni on heikko paikka tällä kohtaa ja en osaa olla ostamatta niitä.

Itsekkyydestä

Kun nyt kerran istuin tähän koneelle niin kirjoitanpa vielä mitä muuta on mielen päällä. Yksi pieni lause jäi hiertämään Ajankohtaisen kakkosen työpahoinvointi-illasta. Herra Apunen sanoi että downshiftaajat ovat itsekkäitä. Näin ainakin olin kuulevinani, tämähän ei voi lainkaan olla totta.

Minä olen aina luullut että itsekkyys tarkoittaa sitä että haluaa itselleen jotain välittämättä muista. Itsekkyyden perikuvana olen ajatellut juuri sellaisen uraohjuksen joka tekee isoa tiliä muista piittaamatta. Joka ei piittaa myöskään ympäristöstä tai läheisistään. Joka kuluttaa ja tuhlaa.

Ilmeisesti itsekkyydestä on monta erilaista näkökulmaa. Apunen kokee itsekkyydeksi sen, että elämäänsä kohtuullistavat eivät tuota maksimaalisesti varoja yhteiskunnalle jaettavaksi. Väitän kuitenkin hitaammalla elämisellä tuotattavani ympärilleni enemmän hyvää, kuin aiemmin. Tuotan lisäksi verorahojakin melkein yhtä paljon kuin ennen, koska olen työelämässä mukana. Koitan vain tehdä työpäivistäni sellaisia että jaksaisin olla mukana pitkään enkä uupuisi sairaslomalle.

Pasianssi, kirja ja nauru

Nykyään työtä tehdään tietokoneella, useiden ohjelmien avustamana. Puhelin on siinä toisessa kädessä, toisessa hiiri. On kokouksia, asiakastapaamisia, jatkuva sähköpostin tulva. On kiire. Nykyajan työ stressaa, etenkin kun tiukan tahdin ja kovien vaatimusten lisäksi YT-kynnys on matala ja ovella jonossa koulutettua korvaajaa.

Kun mukana roikkuu, on usein olo että pitää saada pää rauhoittumaan. TV imaisee helposti mukaansa, mutta kun boxin laittaa kiinni illan tullen päässä surisee yhä. TV on helppo vaihtoehto, mutta ei kunnollinen. Entä alkoholi sitten, tätähän Suomessa käytetään paljon. Tehoaa kyllä, mutta kaikki tietävät pitkäaikaisvaikutukset, hetken hurmaa.

"Lukeminen kannatta aina", tämän kuulin lapsena telkkarista. Totta varsinkin jos on valinnut teoksen oikein. Kirjalla on ihmeellinen voima imeä omaan maailmaansa ja saada pää tyhjenemään. En ole kovin usein nukahtanut alkuillasta tv:n ääreen mutta kirjan ääreen useasti. Lasten ollessa pieniä nukahdin monesti kesken iltasadun ja lapset joutuivat herättämään lukemaan sadun loppuun. Kirja rentouttaa tehokkaasti.

Toinen usein käyttämäni tapa on pasianssi, 52 pahvilappua saa nopeammin hyvän olon kuin mikään teollinen lääke. Pasianssi perustuu varmaan siihen että se on yksinkertaista, se vie hetkeksi kaiken huomion ja siinä saa helposti onnistumisen tunteen. Kun kyllästyy tavalliseen pasianssiin voi kokeilla muita versioita. Käsitöiden tekemisellä on kuulemma sama vaikutus, valitettavasti en osaa kutoa, saati virkata.

Ehdottomasti nopein lääke on nauru, sillä lähtee jopa jännityspäänsärky hetkessä. Nauramisesta on vaan tullut nykyään hirveän vaikeaa. Aikuisena ei enää kutia, pikku-Kalle-vitsit ei naurata ja liian harvoin näkee aidosti hyvän komedian. Aikuisena myös hillitsee itseään, varoo ettei naura väärässä kohdassa. Voitaisiinko nauramisen lisääminen kirjata johonkin hallitusohjelmaan, kirjastolaitos on jo ja pelikortteja on helppo hankkia! Naurun lisäämisellä suomalaisten ryppyotsien hyvinvointi nousisi varmasti.

Pimento tekee hyvää

Otin ja lähdin hetkeksi pois (suunnitellusti toki, loma oli ajoissa sovittu). Kyllä tekee hyvää olla hetki irrallaan omasta elämästä ja kaikesta mahdollisesta.

Ei internettiä, puhelinta, työtä, harrastuksia, televisiota, uutisten tulvaa. Hetki vain minulle, salapoliisidekkareille, hyvälle ruualle, hiljaisuudelle.

Ennakkoon toivoin että asiat selkiytyisivät, ajatukset loksahtaisivat, mutta ei ihan tainnut hiihtoloman mitta riittää. Sen verran on umpisolmussa on tämä vyyhti. Loma on kuitenkin lomaa, taas jaksaa paremmin edes tätä nykyistä hullun myllyä.

Jossain kohtaa lomaa päätin, että kun palaan, en sorru enää kiireeseen,  pakkoon ja ahdistukseen tekemättömistä töistä. Samalla tiesin että siihen menee ehkä muutama viikko niin on viimeistään palannut vanhoille urille.

Kesälomaa ja loppuelämää odotellessa, kyllä tämä tästä iloksi muuttuu.

Päivän ilo: Kirjastosta löytyi  "Pientä elämää etsimässä" ja uusia puutarhakirjoja, kotimatkalla ostin pussin kylvömultaa.

Sivuprojekti: Oma väri osa 2

Kävin kampaajalla leikkaamassa kuivimmat latvat pois. Latvojen huonoon kuntoon vaikuttaa epäilemättä  värjäykset ja viimeinen niitti oli pitkät pakkaset. Uusi hius jossa ei ole väriä on kiiltävää ja hyväkuntoista, joten jossain kohtaa hius ei ehkä enää hapsota näin paljoa.

Kun pääsin tuoliin kampaaja kyseli mitä tehdään ja kerroin että kasvatan omaa väriä ja värjättyjä latvoja voisi leikata pois. Tytön ilme meni ihan kummalliseksi, se ei ymmärtänyt miksi en halunnut värjätä hiuksiani. Itseäni huvitti kun kampaaja kyseli miksi en halua värjätä hiuksiani ja eikö kuitenkin voitaisi laittaa jossain kohtaa vaikka ihan raitoja vaan. En lämmennyt raidoille, pidän nyt tiukasti kiinni tavoitteesta.

Seuraavan kerran voisi mennä siistimään päätä joskus puolen vuoden päästä, ei ole yhtään kiire kampaajalle, kun ei tarvitse miettiä väriä.

Ammatillista pohdintaa

En ole aiemmin kertonutkaan mitä teen työkseni ja miksi mietin uusia suuntia. Jotta lukija ymmärtää miksi haaveilen uudesta ammatista on kuitenkin parempi hieman valottaa aihetta. Pääpiirteissään homma kulkee näin.

Lukion jälkeen en tiennyt mitä halusin. Opon kanssa tehtiin testi, joka antoi älyttömiä ehdotuksia tyyliin: pankinjohtaja, kuvataiteilija, yrittäjä yms. Kuka 19-kesäinen nuori oikeasti ryhtyy pankinjohtajaksi? Äiti neuvoi valitsemaan alan jota rakastaa, isä käski ekonomiksi, koska niille maksetaan hyvin. En osannut päättää ja isän mieliksi lähdin lukemaan kaupallista tutkintoa.

Opiskelu oli ihan ok, valmistuin ja sain heti töitä. Asiakaspalvelun ja myynnin tehtävissä saa olla ihmisten kanssa ja sosiaalisena ihmisenä hakeuduin näihin tehtäviin. Ihmisten kanssa työskentely on parasta työssäni. Oma arvomaailmani on kuitenkin kulutuskriittinen ja ekologiset arvot ovat minulle tärkeät. Joudun toimimaan työssä myös itseäni vastaan, kun yritän kehittää asiakassuhteita ja saamaan asiakkaan ostamaan enemmän. Aluksi ajattelin että olen ajattelematta tätä ongelmaa, mutta se nousee mieleen kuitenkin. Kärjistäen tapahtuu niin että hyvin tehdystä työstä syntyy huono omatunto kun asiakas ostaa paljon ja myös huonosti tehdystä työstä tulee pahamieli, kun en ole onnistunut minulle annetussa tehtävässä.


Rahalla motivointi

Etenkin myyntityössä motivoidaan ihmisiä rahalla, palkka on usein sidottu jollain mekanismilla henkilökohtaiseen tai yrityksen tulokseen. Esimiehet muistuttavat että on tärkeää rutistaa parempaa tulosta että saadaan ylimääräinen bonus tai joku palkinto. Entä sitten? en minä niitä tarvitse, tulen ihan hyvin toimeen näinkin, miksi polttaa itsensä loppuun. Voitaisiinko miettiä jotain muita motivoinnin keinoja? Voisiko työtä tehdä vain siksi että se on kivaa, onko siitä pakko tehdä liian raskasta ja vastenmielistä rahanpalvontaa?

Minusta on kiva tehdä työtä, koska saan keskustella erilaisten ihmisten kanssa. Parhaita päiviä on kun koko päivä täyttyy tehtävistä joissa saan olla avuksi muille. Onnistumisen tunteen kokee myös jos asiakkaalle saa aitoon tarpeeseen tarjottua oikean ratkaisun. Asiakkaista on kiva kun myyjä on erilainen eikä tuputa väkisin, työkavereista olen liian lepsu.

Aika moni on katsonut minua vähän kieroon, he palvovat rahaa, kisaavat kuka saa eniten. Keskustelut kulkevat uusien tietokoneiden, puhelinten ja ulkomaanmatkojen ympärillä. On myös ihania vaatteita, kosmetiikkaa ja autoja. Nämä ihmiset jaksavat työssään selkeästi siksi että heille maksetaan siitä. Olen minäkin välillä tsempannut muiden mieliksi, tehnyt huipputuloksia saanut isoja bonuksia ja miettinyt sitten mitä ihmettä sillä rahalla teen.

Siksi välillä mietin olisiko minulle jossain paikka jossa saa olla ihmisten kanssa ilman kaupallisia tavoitteita vai riittääkö että muulla tekemiselläni tasapainotan elämän uomiinsa.

Leivästä ja tuhlaamisesta

Vielä toinen juttu tälle päivälle.

Meinasi mennä aamulla voileipä väärään kurkkuun kun luin Aamulehdestä uutisen leivän myynnin vähenemisen syistä. Lehdessä oli haastattelu ja pohdintoja siitä miksi näin on käynyt. Sivulauseessa oli epäilys karppaajien vaikutuksesta, joka itsellekin tuli ensin mieleen. Mutta pääasiallisena syynä pidettiin sitä että taantuman vuoksi ihmiset syövät leivän tarkemmin ja että jopa kannikat syödään. Oikeastiko ihmiset ovat aiemmin heitäneet tonneittain leipää vuosittain menemään? Ja olemmeko oikeasti huolissamme siitä että ihmiset syövät ostamansa ruoan?

Jaksan aina ihmetellä näitä ruuanhaaskausjuttuja, tästähän oli taannoin jokin tutkimuskin. Ruokaa tuhlataan ihan joka paikassa, kaupat heittävät pois myymättä jääneet ja ostajat eivät edes syö kaikkea ostamaansa. Toivottavasti leipä-ilmiö toistuu muidenkin elintarvikkeiden kohdalla, on ihan järkevää syödä ruoka minkä ostaa.